Kosteusongelmien ehkäisyyn erikoistuneen Tim työmotivaatio syntyy palkitsevasta työstä, loistavasta työilmapiiristä ja työnantajan järjestämistä asianmukaisista edellytyksistä työntekoon.

Jo 10 vuotta asiakkaiden auttamista

Projektipäällikkö Tim on tehnyt Polygonilla työtä kosteusongelmien poistamiseksi jo vuodesta 2007.

”Tänä vuonna tulee 10 vuotta täyteen Polygonilla. Projektipäällikkönä pääasiallisin työtehtäväni on kentällä. Työnkuvaani kuuluvat kosteusmittaukset, kuivaukset sekä rakennusaikainen kosteudenhallinta”, hän kertoo.

Timille työssä tärkeää on saada auttaa ihmisiä, ja positiivinen palaute tuo hyvää mieltä tekijällekin.

”Tykkään olla ihmisten parissa. Kivointa työssä on, että pääsee heidän kanssaan ratkomaan ongelmia sekä auttamaan heitä, ja siitä saatu kiitos aina antaa pientä plussaa itsellekin. Olen kokenut, että työni on palkitsevaa asiakkailta saadun palautteen perusteella.”

Palkitsevaa työtä hienossa työporukassa

Tim on tyytyväinen siihen, miten Polygonilla on huolehdittu työntekijöistä ja työolosuhteista.

”Työnantaja antoi minulle tullessani ammattitaitoisen koulutuksen sekä tarvittavan kaluston tehdä hyvää työtä”, Tim muistelee.

Myös työviihtyvyys on kohdallaan ja työkavereiden kanssa on hauskaa.

”Meillä on työpaikalla loistava työilmapiiri. Heitetään vähän läppää siellä, ja meillä on nuorekas tiimi. Kaikki jaksaa painaa duunia ja on sellainen hyvä fiilis”, Tim kuvailee.

Kaikkein tärkeimpänä tavoitteena Tim pitää kuitenkin asiakkaiden tyytyväisyyttä, ja se motivoi häntä tekemään työtä vuodesta toiseen.

”Kun saat asiakkaan hyvälle mielelle työsi kautta, se on se työssä palkitsevin juttu.”